a walk down the memory lane 3

Tästä tulee aikamoinen kuvapläjäys, you have been warned. Saat myös 10 pistettä ja papukaijamerkin, jos jaksat lukea tämän loppuun asti. Kolmanteen vuoteen mahtui nimittäin aika paljon kerrottavaa..
Koitti jälleen syyskuu ja kesätöiden jälkeen oli aika pakata tavarat kasaan ja suunnata kolmatta kertaa kohti Skotlantia. Tähän mennessä olin muuten oppinut selviämään koko kesän Suomessa yhdellä matkalaukulla, joten kai se jatkuva lentely opettaa edes jotain pakkaamisesta.
Paikan päällä odotti muutto jälleen uuteen asuntoon, joka sekin sijaitsi loistavalla paikalla West Endissä. Joku fiksu nyt saattaa muuten huomata ettei ylläolevaa kuvaa kotikadusta ole otettu syksyllä vaan erittäin alkukeväästä, mutta mitä pienistä. Uuden asunnon 'mukana' tuli tällä kertaa myös uudet kämppikset; kaksi ihastuttavaa brittityttöä joista toinen opiskeli lääkäriksi ja toinen taloustiedettä.
Meillä oli siinä mielessä luksus asunto, että sieltä löytyi niin tuplaikkunat, täydellisesti toimiva suihku kuin astianpesukonekin!Tämä kaikki sijainnin lisäksi toki näkyi myös vuokrassa, joka edellisvuoden asunnosta nousi mukavat £70. Ei sillä etteikö meilläkin olisi ollut niitä Glasgow asumisen kirouksia kuten pari vierailevaa hiirtä, temppuileva boileri ja vesivuoto ja ja..vessassa asuva hämähäkki Bob!
Bob tosin katosi jossain vaiheessa. Ei olla varmoja päättikö se muuttaa vai imuroitiinko me se vahingossa. Onneksi me päätettiin toisen kämppiksen J:n kanssa hankkia asuntoon maskotti. Jokainen asuntohan siis tarvitsee oman maskottinsa ja me kaivettiin jostain netin alennusmyynnistä tällänen tapaus:
Saanen esitellä: Jerry the Jawa. Alkuun sitä oli hauska käyttää pariin käytännön pilaan. Tämä kuva on otettu, kun saavuin viikonloppureissulta kotiin, avasin oven ja hieman säpsähdin sängylläni odottavaa näkyä. Ihan paras pila tehtiin kuitenkin heti kun Jerry saapui. Päätettiin olla kertomatta kolmannelle asukille Jerrystä mitään ja niinpä päästiin eräs aamupäivä piilottamaan Jerry neidon vaatekaappiin. Valitettavasti kumpikaan meistä ei ollut kotona kuulemassa reaktiota, mutta ilmeisesti ihan pienet sätkyt oli saanut.
Kolmannen vuoden alkuun osui tietenkin lisäksi parit hauskat illanvietot kavereiden kesken ja yleistä hihhuilua viimeisestiä lomapäivistä nauttien kunnes oli aika palata opiskeluiden maailmaan. Kolmas vuosi oli siitä erilainen verrattuna kahteen edelliseen, että nyt niillä arvosanoilla oli oikeasti väliä. Kolmas ja neljäs vuosi yhdessä määrittivät kokonaisarvosanan, joten opiskeluihin tuli keskityttyä aina vaan enemmän. Ahkerasta opiskelusta huolimatta aikaa löytyi myös kaikelle hauskalle ja ei niin hauskalle kuten Halloween juhlinnoille..
syksyisessä Glasgowssa kiertelylle..
..vesivahingon selvittelylle..
 ..ja laskuvarjohypylle!
Ajatus laskuvarjohypystä oli kolkuttanut mielessä jo useamman vuoden ja kun siihen tarjoutui mitä loistavin tilaisuus niin pitihän siihen tarttua. Jotta pääsi hyppäämään soolohypyn (jossa kuitenkin varjo laukaistaan automaattisesti) täytyi päästä läpi intensiivisestä päivän kestävästä kurssista, joka oli yllättävän rankka kokemus. Varsinkin, kun se suoritettiin pääosin pirun kylmässä hallissa/ulkona eikä tarjolla ollut ruoka ollut edes mainitsemisen arvoista. Kurssi meni ekalla kerralla läpi, mutta en päässyt huonon sään takia seuraavana päivänä hyppäämään joten edessä oli paluu takaisin kotiin ilman hyppyä. Marraskuun loppupuolella pääsin kokeilemaan onneani uudestaan ja vaikka ensimmäisenä päivänä hypyt lopetettiin jälleen huonon sään takia juuri ennen omaa vuoroani, niin toisena päivänä kapusin vihdoin varusteet päällä pienkoneen lattialle istumaan ja pääsin korkeuksissa työntämään itseni koneesta maha edellä ulos ja alas. Voin kertoa, että sitä seuraavaa fiilistä ei yksinkertaisesti pysty kuvailemaan vaan se pitäisi jokaisen kokea;) Liitely ilmassa sujui aivan putkeen ja oli ihan mieletöntä heilutella jalkoja, katsella taivaalla kauas eteenpäin ja tietenkin alas, jossa kaikki näytti pieneltä tihrulta samalla kun tuuli kovaäänisesti lepatti varjossa. Laskuvarjohypyssä onnistuneesti liitely ei kuitenkaan riitä vaan se laskeutuminen olisi myös hyvä hoitaa putkeen..
Toki voit myös laskeutua vähän sivuun keskelle mutavelliä ja kuunnella, kun laskeutuessa kuuluu sellainen kolmen luun poks. Sitten voit myös kruunata sen kaiken kaatumalla naama edellä siihen mutaan ja vetäistä samalla sen poks nilkkasi pois sijoiltaan. Itsehän olin aluksi sitä mieltä, että ei tässä mitään. Ylös vaan ja keräilemään sitä varjoa kasaan. Vasta siinä vaiheessa, kun tunsin kuinka jokin nilkan sisällä liikkui epämääräisesti ja huomasin kuinka väärään suuntaan se nilkka  sojoittaakaan päätin istahtaa maahan ja odottaa, että joku tulee hakemaan sieltä pois. Ensiavussa pyysin kahta parasetamolia, koska jalka tuntui vähän epämiellyttävältä. Sain ihan vähän tujumpaa tavaraa. Seuraavat kaksi ja puoli päivää vietinkin sitten sairaalassa hyvin lääkittynä. Voin kertoa, että siinä vaiheessa oli yliopistostressi kaukana. Kaikki oli rentoa ja kivaa. Nilkkaan laitettiin metallilasta ja ruuveja, jotka ovat siellä vieläkin. Ei se kuitenkaan viikko leikkauksen jälkeen näyttänyt mitenkään kovin pahalta:
On aika selvää etten olisi selvinnyt tämän jälkeen niin loistavasti kuin selvisin ilman aivan mahtavia ystäviä! Koristelivat kipsinkin hienosti:
Vähitellen opin itse tekemään lähes kaiken yhdellä jalalla, mukaanlukien mm. pyykinpesun, astianpesukoneen tyhjennyksen ja petivaatteiden vaihtamisen. Tescon kotiinkuljetus oli ehkä kuitenkin se suurin pelastus. Pääsin siinä itse shoppailemaan ruokani, josta oli yllättävän paljon apua mielenterveyden säilyttämisessä, mutta en joutunut kantopuuhiin. Opiskeluihin tämä löi sen verran kapuloita rattaisiin etten päässyt ensimmäisen semesterin lopuille luennoille ja jouduin anomaan hieman lisäaikaa esseisiin. Kaikesta huolimatta en saanut mistään korkeaa B:tä huonompaa ja siitä alkoikin päättäväisyyteni valmistua yliopistosta parhaalla mahdollisella arvosanalla (1st).
Talvi meni siis aika lailla yhdellä jalalla taiteillessa ja tulipahan koettua kipsi jalassa lentäminenkin. Tammikuussa sain kipsin vihdoin pois ja samalla luvan laittaa jalalle ensimmäistä kertaa pariin kuukauteen painoa. Voin kertoa, että lihaksia ei ollut juuri nimeksikään ja nilkka oli aivan pirun jäykkä. Kevääseen kuuluikin sitten opiskeluiden lisäksi monen monta fysioterapiavisiittiä. Ahkera treenaus palkittiin ja pian päästiin juhlimaan 'I can walk again' bileitä.
Päätin siinä samassa myös värjätä hiukset hetkellisesti punaiseksi..
Se oli ihan kiva väri, mutta ei pysynyt haalistumatta tukassa kovinkaan pitkään joten loppukevääseen mennessä olin taas enemmän tai vähemmän blondi.
Maaliskuussa päästiin nauttimaan ihan mielettömistä keleistä. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja mittari näytti päälle 20C. Suunnattiin useampaankin kertaan Kelvingrove puistoon rennolle piknikille nauttimaan niin kutsutun pääsiäisloman alkamisesta.
Aurinkoisesta säästä oli hyvä nauttia, koska tenttejä allekirjoittaneella oli kyseisenä keväänä vain yksi. Kaikkien muiden kurssien arvosanat määräytyivät esseiden perusteella, joten suurin osa vuoden opiskeluista tuli hoidettua jo ennen huhtikuuta.
 Pääsiäislomalla vaihdettiin toisen kämppikseni kanssa huoneita ja minä muutin siihen asunnon pienimpään makkariin. Rakastin tuota huonetta ihan yli kaiken. Se tuntui vaan niin kotoisalta ja viihtyisältä. Niin omalta, vaikka sisutukseen ei oltukaan panostettu. Sänky oli myös mitä mahtavin. Pehmeä unelma täynnä tyynyjä. On kyllä kova ikävä!
Viimeisen tentin jälkeen suunnattiin poikaystävän kanssa rentoutumaan vajaan viikon reissulle Barcelonaan. Hullaannuttiin molemmat kaupunkiin ihan täysin ja kovasti haluaisin mennä sinne vielä uudestaan. Unelmoin myös loman aikana useampaankin kertaan siitä, että pääsisin ostamaan kaiken ruokani La Boqueria kauppahallista..siis miten niin olen vähän hyvän ruuan perään?
Barcelonan jälkeen piipahdin sateisessa ja kylmässä Glasgowssa, jonka jälkeen suuntasin Signen kanssa toukokuiseen Lontooseen.
Rennon kiertelyn lisäksi käytiin katsomassa Wicked-musikaali, joka oli aivan loistava! Voi kun minäkin osaisin laulaa..
Lontoon jälkeen oli taas aika pakata tavarat kasaan ja suunnata jälleen kerran kesäksi Suomeen töihin. Kolme vuotta yliopistoa takana, yksi vielä edessä..

Ihana ja ahdistava syksy

Olisin voinut kirjoittaa tämän tekstin jo pariin kertaan viime viikkojen aikana. Toisina päivinä pienoinen ahdistuksen (tai identiteettikriisin?) tunne on ollut vahvempi, toisina päivinä sitä ei ole ollut lainkaan. Joka tapauksessa nämä tuntemukset eivät ole tulleet yllätyksenä. Arvelin jo viime keväänä, että siinä vaiheessa, kun alkaa koittamaan aika jolloin viimeiset neljä vuotta olen suunnannut Skotlantiin voi jonkinlaisia kriisin poikasia alkaa ilmaantumaan.
Mistäkö tämä sitten johtuu? Siitä samalla jännittävästä ja kivasta, mutta myös hieman pelottavasta ja ahdistavasta elämäntilanteesta jolloin et oikein tiedä mitä tulee tapahtumaan. Haaveita ja toiveita löytyy, vaikka muille jakaa, mutta mitä jos et pääsekään toteuttamaan niistä oikeasti mitään? Mitä jos et yksinkertaisesti saa sen alan työtä mitä haluat eniten? Tai edes sitä mitä haluat toiseksi eniten? Ja mitä, kun et edes tiedä mitä haluaisit toiseksi eniten? Sinulla on plan A joka on rehellisyyden nimissä ehkä jokseenkin jopa utopistinen, mutta ei lainkaan varsinaisesti plan B:tä. Ainakaan sellaista, joka olisi yhtään sen todennäköisempi.
 Pitäisi nyt myös sopeutua asumaan vuosi Suomessa. Vaikka Suomi on kotimaa, ja siellä on tullut asuttua huomattavasti enemmän tässä elämän aikana kuin Briteissä, niin kyllä tänne hetkeksi asettuminen silti vaatii sopeutumista. Tietenkin maan vaihtaminen itsessään on suuri juttu, mutta siihen päälle tulee vielä kaikkia pikkujuttuja joihin on tottunut ja joita toisessa paikassa kaipaa. Jollain hassulla tavalla tunnen itseni täällä välillä jotenkin 'outolinnuksi.' En ole varma miten sitä tunnetta voisi edes lähteä kunnolla kuvailemaan ja, jos lähtisin sitä kuvailemaan niin se vaatisi varmaan jo ihan oman postauksensakin jo..Ei sillä, että olisin mitenkään pesunkestävä britti, en todellakaan. Olen varmaan jonkinlainen kahden maan välinen hybridi..
En halua, että kukaan ajattelee, että nyt jotenkin valittaisin ja surkuttelisin, että minulla on niiin rankka elämä. Ei ole ja itse asiassa pidän itseäni onnekkaana, koska olen päässyt tekemään asioita joista joskus vaan unelmoin. Kuitenkin sen tajuaminen, että tietty mahtava vaihe elämässäsi on ohi on samalla jännittävää ja hirmu surullista. Ne neljä vuotta jotka vietin yliopistossa Skotlannissa ovat varmaankin toistaiseksi elämäni parhaat neljä vuotta ja, vaikka en haluaisikaan jäädä junnaamaan samaan niin sen tajuaminen, että kyseinen ajanjakso on nyt todella täysin ohi on yksinkertaisesti hieman surullista ja haikeaa. Tiedän, että edessä on varmasti vielä paljon kaikkea mahtavaa ja kannattaa elää päivä kerrallaan, mutta väkisinkin välillä puseroon iskee epäilyksen siemeniä, kun tulevaisuus on hyvin epävarmaa. Useimpina päivinä se ei juurikaan vaikuta mihinkään, mutta joskus iskee niitäkin päiviä jolloin se selkeästi kaihertaa mieltä.
Samalla kun kaikki epäilyttää ja ehkä ihan vähän hetkittäin ahdistaa niin olen myös innoissani tulevasta vuodesta. Olen jo ilmoittautunut parille avoimen yliopiston kauppatieteelliselle kurssille. Jos joku olisi vielä kolmisen vuotta sitten kertonut, että innostun kauppatieteellisen opiskelusta niin olisin varmaan silmiä pyöritellen nauranut päin naamaa. Hassua miten sitä mieli ja kiinnostukset muuttuu kun kasvaa. Niiden lisäksi ajattelin syksyllä tehdä myös pari kurssia oikeustieteellisestä. Näiden lisäksi suunnitelmiin kuuluu myös hieman vapaaehtoistyötä, urheilua, matkustelua ja töiden hakua. Tylsä syksy ei siis todellakaan ole tulossa!
Ehkä kuitenkin loppujen lopuksi olen syksystä vaan innoissani. Vaikka kaikissa vuodenajoissa onkin puolensa, niin rakastan syksyä! Rakastan, kun voin heittää päälle farkut, neuleen, saappaat ja huivin. Rakastan niitä ihanan kirpeitä syysaamuja ja pientä usvaa. Rakastan syksyn kaikkia ruskan värejä eikä sadekaan silloin haittaa mitään. Rakastan aurinkoisia syyspäiviä ja syksyistä tuoksua luonnossa. Rakastan pimeitä syysiltoja jolloin voin käpertyä ikkunan viereen juomaan kaakaota, lukemaan hyvää kirjaa ja kuuntelemaan sadepisaroiden iskeytymistä ikkunalaudalle. Ehkä siksi viihdynkin Briteissä niin hyvin; siellähän on suorastaan ainainen syksy (välillä kurjempi, välillä vähän mukavampi), hah!
Viikon päästä pääsen nauttimaan syksystä akselille Lontoo-Pariisi-Kööpenhamina. Kolme kaupunkia joihin kaikkiin olen ihan korviani myöten ihastunut. Ehkä tästä ja seuraavistakin vuosista tulee ihan mahtavia!

Minkälaisia syysfiiliksiä teillä on?

(kaksi kuvaa joissa ei ole 'leimaa' ovat pinterestistä, muut ovat omia kuviani Skotlannista)

Viikon kuulumisia

Jälleen yksi työviikko takana. Tällä kertaa elämä oli aika aamupainotteista sillä olin joka arkipäivä iltavuorossa eli siis ei elämää vuorossa eli siis töissä 14-22. Töitä on enää tuleva aamuvuoroviikko jäljellä. Apua! Mihin tämäkin kesä on mennyt?!
Heinäkuussa tein listaa asioista jotka voisin hoitaa hiljakseltaan elokuun loppuun mennessä. En edes muistanut koko listan olemassaoloa ennenkuin se sattumalta osui toissapäivänä käteen ja en tietenkään päässyt ruksaamaan sieltä yhtäkään kohtaa tehtynä yli. Upsista. Aika perus kesämeininkiä.
 Ruokarintamalla sen sijaan tapahtuu aina. Intialaisen ruuan himoissani päätin mennä kokeilemaan ystäväni kanssa itselleni täysin uutta ravintolaa keskustassa, nimeltään MyCurry. Pakko myöntää, että olin aluksi hieman epäluuloinen sen suhteen olisiko ruoka oikeasti herkullista intialaista vai jotain ihan muuta. Iloksemme päästiin toteamaan, että se oli todella hyvää! Niin hyvää, että päädyin kahtena päivänä hakemaan lounaspöydästä itselleni eväät illaksi töihin. Olisin itse asiassa voinut napata paikasta eväät mukaan joka päivä, mutta se olisi varmasti pian näkynyt niin kukkarossa kuin linjoissakin. Eikä kummassakaan hyvällä tavalla.
Viikon aikana olen ehtinyt myös tekemään hieman ostoksia. Sain vihdoin aikaiseksi hankkia itselleni uuden juomapullon treenejä varten ja samalla käteen tarttui kausi Greyn Anatomiaa. Olisi ehkä ollut loogista aloittaa kausien keräily siitä ensimmäisestä kaudesta, mutta sitä ei ollut joten näillä mennään. En ole katsonut noita aiempia jaksoja vuosiin, joten ihan hauska päästä tänään boxin kimppuun.
 Koska syksy on aivan hollilla niin kaupoista tarttui myös mukaan pari syksyistä vaatekappaletta. Harmaa T-paita on aina käytännöllinen ja mustat farkut on vaatekaapin peruspilareita. Edelliset olivat jo kulahtaneet harmaiksi, joten sain hyvällä omalla tunnolla ostaa uudet. Neuleen kanssa kävi hassu juttu. Joudun nimittäin ottamaan koon L!En ole ikinä ikinä ostanut vaatetta kokoa L. Perus S oli muuten sopiva, mutta jäi pituudesta hieman lyhyeksi. Seuraava koko oli pituudelta vähän parempi, mutta kun kuulin, että neule saattaa menettää pesussa vielä pituuttaan niin L se oli otettava. Se osoittautuikin päällä täydelliseksi löysäksi neuleeksi.
 Viikkoon kuului myös visiitti luottokampaajalleni Suomessa. Hiuksista ei alunperin pitänyt edes tulla täysin ruskeat, mutta viime hetkellä päätettiin antaa mennä ja tykkään lopputuloksesta todella paljon. Vieläkin vähän hätkähdän, kun aamulla katson itseäni peilistä, mutta täydellinen syysväri siitä tuli! Pituudesta lähti hieman, kun kuivat latvat piti napsia pois, mutta onneksi hiukset kasvaa. Kuvassa ei muuten suinkaan ole työpäivän jäljiltä huulissa huulipunaa vaan väri on tullut täysin mustikoiden napostelusta!
 Tajusin myös pari päivää sitten, että se niin kaukaiselta tuntuva loma Lontoossa ei olekaan enää niin kaukainen!En malta odottaa! Mielessä on jo monia ruokapaikkoja joihin on pakko päästä uudestaan ja paikkoja joita on pakko päästä kokeilemaan. Ohjelmaan tulee myös kuulumaan lenkkeilyä Battersea puistossa, nähtävyyksien ihmettelyä ja tietenkin shoppailua. Aion heti alkuun kuitenkin hyökätä Bootsiin ja Superdrugiin hamstrailemaan suosikkituotteina ja vesi kielellä odotan, että pääsen käsiksi Mark&Spencerin juustonaksuihin!Olen innoissani myös siitä, että nelisen viikkoa pystyn katsomaan BBC iplayeria ja Channel 4OD:tä..pienet on ilot. Olisi myös kiva tehdä pikainen visiitti Skotlantiin, mutta se ei taida tällä kertaa onnistua.

Sellainen viikko tällä kertaa. Nyt loppuun vielä vähän Lana Del Reytä, sillä sitä olen kuunnellut lähes non-stoppina koko viikon. Sopii jotenkin hyvin syysfiilistelyyn, eikös?

Namit pekoni-juusto sienet

Lauantain kunniaksi luvassa on nopea reseptivinkki. Olin jokunen aika sitten pienessä paniikissa kaupassa yrittämässä keksiä iltavuoroon jotain herkullista evästä. Katse osui nopeasti jättikokoisiin sieniin (jotkut niistä oli varmaan doupattu paremmin kuin DDR:n urheilijat konsanaan) ja totesin, että olisi helppoa ja nopeaa tunkea vaan niiden sisään jotain hyvää ja laittaa koko hoito uuniin. Näin tein ja lopputulos oli todella herkkua. Kannattaa kokeilla, jos olet yhtään sienten ystävä.

Tätä helppoa reseptiä varten tarvitset:
sieniä (ylläri)
aurinkokuivattua tomaattia
pekonia
mozzarellajuustoraastetta
tuoretta persiljaa
oliiviöljyä

1. Laita uuni n. 200 asteeseen. Nappase sienistä varret irti, sivele 'hatut' kevyesti oliiviöljyllä ja aseta pellille.
2. Ruskista pekoni. Itse laitoin yhden siivun per sieni, mutta villimmäksikin voi heittäytyä.
3. Tunge pekonit sieniin ja lisää päälle haluamasi määrä aurinkokuivattua tomaattia ja juustoraastetta.
4. Laita sienet uuniin ja anna niiden olla kunnes juusto on kunnolla sulanut. Vaatii siis hieman kyttäilyä.
 5. Leikkaa persilja pieneksi, ripottele valmiiden sienten päälle ja tadaa..
..sinulla on valmiina herkullinen alkupala/naposteltava tai vaikkapa pääruoka, jos ne kaikki eksyvät omaan suuhusi.

Hyviä nautiskelun hetkiä!

Pinnailuja

Mä olen taas viime aikoina kunnostautunut tässä 'pinnailussa.' Ajattelin nyt jakaa tännekin mitä noudattamiani 'elämänviisauksia' tai ajatuksia sinne kansioon on viime aikoina kertynyt. Ilmeisesti (ja noh, suht loogisesti) nämä kertovat ainakin jonkin verran siitä minkälainen tyyppi olen. Joten katsotaan miten hurahtaneen kuvan musta saakaan..
Näiden myötä mukavaa tiistai iltaa kaikille!Mullakin on onneksi tämä viikko ainakin alkanut huomattavasti paremmin kuin viime viikko, siitä myöhemmin lisää.